Pienet lapset ja kaksikerroksinen koti



Tammikuussa 2018 me muutimme tähän ihanaan, täysin meidän tarpeita vastaavaan rivitaloneliöön. Ennen muuttoa oli yksi asia mikä kuitenkin mietitytti jonkin verran: asunto on kaksikerroksinen. Ajatuksena meidän pienet hurjapäät ja portaat samassa talossa ei tuntunut kovinkaan miellyttävältä.

Näin neljän kuukauden jälkeen on pakko sanoa, että ensinnäkin ilman lapsiporttia me ei todellakaan täällä selvittäisi. Noel on aivan hurmaantunut rappusiin ja vähänkään kun porttia raottaa, niin jätkä liitää kuin nato ohjus portaisiin, vetää nelivedon päälle ja katoaa yläkertaan. Sitten ylhäällä itketään kun ei osata tulla alas. Ilman lapsiporttia mun päivät kuluisivat luultavasti portaissa edestakaisin juoksemiseen. Kiitokset siis lapsiportille, niin minäkin säästyn ylimääräiseltä kuntokuurilta.



Yläkerrassa on kaikki kolme huonetta sekä wc ja suihkutilat. On aina riski päästää lapset keskenään yläkertaan. Milloin ollaan salaa menty parvekkeelle tai maalailtu suihkusaippualla seinät. Saunan lapset ovat luojan kiitos antaneet olla rauhassa. Monta kertaa päivässä on silti tarkistettava ettei sitä vaan ole napsautettu päälle. Lasten ollessa ylhäällä saa kyllä itsellä olla korvat niin höröllä kuin mahdollista. Nykyään on selkeästi haastavempaa seurata lasten tekemisiä verraten edelliseen asuntoon. Tämä on varmasti se isoin miinus.
Oltiin totuttu myös siihen, että on tupakeittiö, mutta täällä keittiökin on erikseen. Ruokaa tehdessä ei välttämättä edes kuule, vaikka ydinpommi räjähtäisi olohuoneessa.

Nyt mun ei kuitenkaan tarvitse enää katsella kamalaa lelukaaosta! Meidän olohuone ei ole enää täynnä lasten leluja! Aiemmassa kodissa lapset _aina_ rehasivat lähes jokaikisen tavaran huoneestaan olohuoneeseen ja koti tuntui jatkuvasti olevan sotkuinen. Nyt meillä on olohuoneessa kangaskori muutamia leluja varten, myös legot ovat olohuoneen laatikossa. Ne ovat näppärä siivota omille paikoilleen, toisin kuin ennnen joutui aina erottelemaan Noelin lelut lastenhuoneen leluista.

Muuten kaikinpuolin tämä koti on niin mahtava, että se korvaa kokonaisuudellaan tämän kaksikerroksisuuden. Tietenkin se olisi vain pelkkää plussaa jos tämä kaikki olisi vain yhdessä tasossa.



En nyt lähtisi heti ensimmäisenä suosittelemaan kaksikerroksista kotia perheelle jossa on pieniä lapsia, mutta en todellakaan näe sitä mitenkään ehdottomana ei:nä. Itse koen, että yksitasoinen on huomattavasti helpompi ja toisaalta myös turvallisempi.
Mutta kyllä kaksikerroksiessakin asunnossa selviää ja luultavasti mekin vielä vasta totutellaan tähän.

1 kommentti

  1. Me asutaan kaksikerroksisessa talossa ja minä en taas vaihtaisi yksikerroksiseen enää takaisin. Lapset oppivat jo hyvin nuorena kulkemaan portaissa ja portaiden se uutuuden viehätys katoaa jolloin kyläpaikassa jossa on portaat ei niistä enää niin kiinnostutakaan (en tarkoita vauvoja, vaan isompia lapsia). Lisäksi meillä isommat lapset voivst leikkiä rauhassa ylhäällä ilman että vauva hajottaa leikit ja isommat saavat leikkiä rauhassa kaverien kanssa ylhäällä, toki säännöt on ensin osattava, mitä ylhäällä on lupa tehdä ja mitä ei. Ja samaa mieltä kanssasi, alhaalla ei ole kauheaa lelukaaosta kun suurin osa leluista on ylhäällä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!