Noel 2 vuotta!

Noel sai lahjaksi nuken ja tyyppi on aivan rakastunut!

Tänään on ollut sata prosenttisesti Noelin päivä!🖤

Meidän rakas vilkas ilopilleri täytti tänään jo huikeat kaksi vuotta, sekä synttäreiden lisäksi tänään on myös Noelin nimipäivä. Vielä tänä viikonloppuna ei kuitenkaan juhlittu kaiken tämän jouluhässäkän vuoksi, mutta synttärisankari saa juhlat sitten ensi viikonloppuna.

Ollaan me kuitenkin tänään vähän herkuteltu daimkakulla ja kekseillä samalla kun mun vanhemmat kävivät kylässä. Muuten tämä päivä ollaan vietetty lepposasti kotona. Täytyy vähän keräillä voimia huomiseen hulinapäivään, eli jouluun.

Vauvat vetelee tällä hetkellä sohvalla päikkäreitä, mutta kohta on pakko herätellä ettei sitten yö mene aivan plörinäksi. Vielä olisi nimittäin kaikki lahjat paketoimatta! Taitaa tulla kiireinen ja vähäuninen yö.

Viettäkää kaikki ihana joulu huomenna!💝

Lapsi seurakunnallisessa kerhossa

Helmikuussa kun muutettiin uuteen asuntoon vaihtui Jadella myös kerho. Edellinen kerho oli avoimen päiväkodin kerho, mutta koska täällä ei samaa vaihtoehtoa ollut, niin päädyimme hakemaan Jadelle paikkaa seurakunnan kerhosta. Jade aloitti kerhon syyskuussa iltapäiväryhmässä. Kerhoa on aina maanantaisin ja torstaisin kolme tuntia kerrallaan. Itse tykkään tosi paljon tästä iltapäiväkerhon mahdollisuudesta, sillä aikaiset aamut eivät ole yhtään mun juttu.

Meidän perhe ei ole lainkaan uskonnollinen ja aluksi mietinkin, että mitäköhän Jade tuumaa näistä Jesse jutuista. No nyt näin muutaman kuukauden kerhoilun jälkeen meillä raikaa jumalalaulut ja nukkevauvat ovat Jeesuksia. Vaikka me vanhemmat ei uskota ollenkaan, ei nämä jumalaleikit ole millään tavalla kiellettyjen leikkien listalla. Se on vain hyvä ja helppo tapa lapselle käsitellä kuulemiaan asioita. Koen, että nämä leikit menevät ihan samaan kategoriaan kuin mitkä tahansa muutkin prinsessa -tai kotileikit.

Muutenkin uudessa kerhossa Jadella on mennyt tosi hyvin ja Jade on saanut paljon kavereita. Kerhon pitäjät ovat myös tosi mukavia ja heille kyllä mielellään jättää oman lapsen muutamaksi tunniksi. Ainut miinus mielestäni on ulkoilemattomuus. Kerhon edessä on kiva aidattu leikkialue, mutta kertaakaan tässä kolmen kuukauden aikana eivät kerholaiset oo ollu ulkona. Edellisessä kerhossa lapset menivät aina ruoan jälkeen ulos ja sieltä sitten vanhemmat hakivat lapset. Se oli mun mielestä kätevää, varsinkin jos oli heti kerhon jälkeen kiirus johonkin.

Eilen oltiin Jaden kerhon joulujuhlassa. Joulujuhlaan lähti seuraksi mun äiti ja Niko jäi poikien kanssa kotiin. Perinteisen joulujuhlan sijaan kyseessä olikin sunnuntain jumalanpalvelus, jossa sitten kerholapset piti esitelmän.

Jade oli esityksessä enkeli ja sitä neiti oli hehkuttanut jo monta päivää. Itse näytelmän nimestä mulla ei ole mitään tietoa, mutta selvästi aiheena oli Jeesuksen syntymä (Tiedän, mun yleissivistys tästä aiheesta on ihan hirveen huono). Esityksen ajan Jade-enkeli istui nätisti Jeesusvauveli sylissään. Lapset esittivät myös tuiki-tuiki tähtösen ja kaikki oli niin suloisia!♥

Kuuluisat epäonnistuneet joulukorttikuvat

Joka vuosi näin joulun alla on monella tapana tarttua kameraan ja räpsiä kuvat joulukortteihin. Niin tein minäkin ja tälläkin kertaa oon aivan liian myöhässä tämän asian kanssa. Tästä syystä joulukortteja ei meiltä tänä vuonna heru, mutta jouluiset kuvat oli pakko saada isovanhempien ensivuoden seinäkalenteriin.

Jokainen jolla on lapsia tietää sen kuinka helppoa onkaan saada kaikki lapset samaan kuvaan ja olemaan kuvissa ihanan söpöläisiä, sekä tietysti saada heidät olemaan siinä juuri niin kuin pyydät. Tosi helppoa, voin sanoa.
Tämän hienosti hoidetun kuvaussession jälkeen kuvia selatessani totuus jälleen valkeni.
Tärähtäneitä kuvia, sormia nenissä, tontut suussa ja silmät kierossa. Omien lasten siasta tämä kolmikko muistutti huimasti enemmän juopuneita kääpiötonttuja.
Isovanhempien seinäkalenteriinkin lähti hieno kuristusotetta muistuttava kuva. Meidän lasten halailu näyttää enemmän painiotteilta kuin hellyydeltä. Tosi hyvin siis sujuivat taas, ihan kuten aiempinakin vuosina.

Mutta fakta on se, että ei meillä kotonakaan mitään patsaita asu, vaan lapsia. Joten tottakai se näkyy myös kuvissa. Tietysti olisi ihanaa saada näistä kauniita ja herkkiä joulukuvia, mutta onhan nää ei niin täydelliset kuvat aika hauskoja!

Näihin tunnelmiin, hyvää viikonloppua ja ihanaa joulun odotusta!♥

Terveisiä rautainfuusiosta!

Heippa!

Kerroin täällä tuossa joku aika sitten alhaisesta ferritiinista ja raudanpuutteesta. (Jos et ole lukenut, niin pääset postaukseen tästä). Kuten siitä tekstistä kävi ilmi, olin aivan sata varma, että en tule saamaan tähän tilanteeseen mitään apua. Toisin kävi! 

Lääkäri oli selkeästi ottanut raudanpuutteesta selvää ja puhelimessakin totesi: ”Sullahan on aivan selvä raudanpuuteanemia!”.

Viime vastaanotolla asenne oli kuitenkin täysin eri, eli selvästi joku valaistuminen asian suhteen oli tapahtunut. Uskomatonta, mutta totta - sieltä sitten tipahtikin lähete rautainfuusioon. Se fiilis kun vihdoin annettiin mahdollisuus uskoa taas siihen, että tästä hirveestä olotilasta voi päästä irti.

Muutaman kiemuran ja mutkan kautta pääsin rautatiputukseen eilen. Alku ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä kanyylin laittaminen vaati tunnin aikaa ja moonta yritystä. Raudanpuutteen vuoksi mun verisuonet ovat niin hauraat, että ne vaan puhkeili kun yritettiin pistää. Mutta vihdoin kolmas hoitaja sai kanyylin paikoilleen ja tiputus voitiin aloittaa.

Aluksi pelotti aika paljon, että mitä jos tuleekin allerginen reaktio? Tai mitä jos iskee kovin paha olo?

Kumpikaan näistä ei kuitenkaan käynyt toteen. Tiputus sujui alusta loppuun oikein hyvin samalla Greyn anatomiaa katsellen. 

Pakko hehkuttaa kuinka tyytyväinen olen Mustasaaren lähisairaalan palveluun! Jatkuvasti hoitaja kävi varmistamassa mun oloja ja muutenkin ilmapiiri oli sielä todella ihana ja lämminhenkinen. Mulle oltaisiin tarjottu jopa lämmin ruioka,  mutta tyydyin kahviin ja leipätarjoiluun.

Loppupäivän oli vähän päänsärkyä ja sellainen krapulainen olo, mutta iltaa kohti nekin oireet helpotti.

Tänään olo on ollut kuin norsulauman alle jääneellä. Päätä on särkenyt sekä lihakset ja nivelet ovat olleet sairaan kipeät. Siis sellanen olo kuin olisi jäätävässä krapulassa vetänyt kunnon hikisen salitreenin ilman alkulämmittelyjä. Iltaa kohden olo kuitenkin onneksi koheni. Saa nähdä mitkä tunnelmat on huomenna aamulla.

Oikeesti oon kyllä tosi kiitollinen siitä, että pääsin infuusioon. Tiesin mahdollisista haittavaikutuksista js nyt ei auta kuin kärsiä niistä. Toivottavasti lopulta kiitos seisoo ja veriarvot pysyisivät paremmissa lukemissa. Kovin mielelläni sanoisin hyvästit hiustenlähdölle, rytmihäiriöille, väsymykselle ja hengenahdistukselle - sekä muille lukemattomille oireille!

Unettomat yöt taaperon kanssa

Viimeisen kuukauden meidän yöt ovat olleet täynnä itkua, väsymystä, hermoromahduksia ja lattiaan saakka valuvia silmäpusseja. Noel on nukkunut vuoden iästä asti yönsä hyvin, mutta nyt meille on saapunut suoraan h*lvetistä joku nukkuminen on perseestä vaihe. Tai ainakin toivon, että tämä on joku ohi menevä vaihe. Ei tätä touhua nimittäin enää kauaa jaksa.

Iltaisin ei mennä millään nukkumaan, keskellä yötä valvotaan muutama tunti ja aamulla herätään kolme tuntia ennen auringon nousua. Eipähän tarvitse halloweeniksi pukeutua kun muistuttaa jo valmiiksi haamun ja zombien risteytystä.

Päiväunet Noel jätti kesällä pois kokonaan ja nukahtaminen onnistui ainoastaan autoon. Nyt Noel on kuitenkin alkanut nukahtamaan sohvalle aina iltapäivisin. Uskon, että se saattaa vaikuttaa yön tapahtumiin ja ollaan yritettykin pitää poikaa päivät hereillä. 

Esimerkiksi eilen Noel nukahti sohvalle vartiksi Nikon huomaamatta ja viime yö olikin suorastaan hirveä.

Noelia on aivan turha laittaa nukkumaan samaan aikaan kuin Jade ja Kaspian menevät. Samantien huoneeseen menon jälkeen alkaa jäätävä raivo ja tyyppi hakkaa ovea kuin mikäkin Hulk. Vaikka itse jäisin huoneeseen niin silti sama juttu. Ei kelpaa syli, eikä rauhoittelut auta.

Niinpä ollaankin nyt annettu Noelin olla meidän kanssa alakerrassa niin kauan, että nukahtaa sohvalle. Hyvästi mun joka illan herkkuhetket hyvän sarjan parissa.

Eilen Noel luovutti nukkumatille vihdoin kymmenen jälkeen ja sammui sohvalle. Onneksi Noelin pystyy kantamaan aina sänkyyn ilman että herää. Itse painelin sänkyyn puolenyön tienoilla.
Klo 03:40 herään jälleen huutoon ja Hulk tyyliseen oven nyrkkeilyyn.
Ensimmäiset 30 minuuttia seisoin oven takana ja kiikutin väsynyttä lasta takaisin sänkyyn. Seuraavan tunnin istuin Noelin sängyn laidalla ja laskin päätä tyynyyn sen noustessa. Muistan katsoneeni kelloa viimeisen kerran 06:09.
Tuo oli tosiaan vain tiiviste viime yöstä ja kun ajattelee, että koko kuukausi on menty samaa rataa. Ei kiva. Tuntuu, että ollaan kokeiltu jo vaikka ja mitä tähän. On kokeiltu eri sänkyjä ja sitä, että Noel nukkuisi meidän välissä, mutta se vasta olikin kamala vaihtoehto Noelin mielestä.

Nämä heräilyt tuntuu todella raskailta kun selvää syytä tähän ei ole. Vauva-ajan unettomat yöt sujuivat paljon paremmin, sillä vauvan heräilyyn oli useimmiten selkeä syy. Joko se oli nälkä tai sinapit vaipassa, mutta näihin päättömiin öihin mä en vaan keksi syytä. Jos tähän löytyisi edes joku ratkaisu niin aamen.

Onko täällä muita kamalista öistä kärsiviä tai kärsineitä?

Auttoiko aika vai löysittekö jonkun muun ratkaisun ongelmaan?

Jatkuva väsymys ei mennytkään lasten piikkiin

Olen jo pitkään tuntenut hurjan huonoa omaatuntoa siitä, että olen jatkuvasti väsynyt ja ärtynyt. Pienetkin epäonnistumiset arjessa saa mut aivan raivon partaalle. Vahingossa kaatunut maitolasikin saa hermonystyrät syyhyämään ja savun nousemaan korvista. Ihan kuin koko ajan kävelisi heikoilla jäillä. Ajattelin kuitenkin, että se on normaalia arjen väsymystä. Onhan mulla tässä kuitenkin kolme lasta, joten eikö väsymys oo ihan ok?

Pian mukaan alkoi tulla lisää oireita. Alkoi sydämen rytmihäiriöt, hiustenlähtö, hengenahdistus ja painon nousu. Tällä hetkellä oireita on jo lukematon määrä. 

Sain keväällä lähetteen verikokeisiin, joissa katsottiin laaja verenkuva, kilppariarvot, maksa -ja munuaisarvot, sekä hemoglobiini. Kävin myös ekg-tutkimuksessa.

Olin aivan varma kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja yllätys oli suuri kun arvot oli täysin ok.  Leukkarit olivat aavistuksen koholla, mutta mitään merkittävää syytä ei näihin oloihin löydetty.

Päätin ottaa ohjat omiin käsiin ja syöksyä netinsyövereihin googlen vastaanotolle - ja joo kyllä olen googlannut itelleni aiemmin ainakin kymmenen syöpä ja aivokasvaindiagnoosia. Päätin silti koittaa onneani. 

Nopeasti ajatus vahvistui siitä, että kyseessä voisi olla raudanpuute. Hemoglobiini oli kyllä keväällä hyvä, mutta pikaisesti selvisi, että hb ei kerro mitään siitä millaiset kehon rautavarastot ovat. Se selviäisi ferritiinin mittauksella.

Terveyskeskuksessa ei ymmärretty, joten en saanut lähetettä. Kävin sitten itse synlabissa kokeissa ilman lähetettä. 

Ferritiinista vielä sen verran, että vaikka viitearvot ovat ~10-150, niin todellisuudessa hyvä arvo on siellä 100 paikkeilla. Naisella ferritiiniarvon ollessa alle 30 on kyse jo vakavasta raudanpuutteesta. 

Oma arvonihan oli niinkin hieno kuin 5,4. Käytännössä koko mun selkäydin on raudasta tyhjä.

Seuraavaksi sai alkaa tappelemaan uudestaan terveyskeskuksen kanssa. Vaikka tuo huonoakin huonompi rauta-arvo oli lääkärin naaman edessä, niin siitä(kin) huolimatta hän halusi ottaa liudan lisää verikokeita jos vaikka syy mun väsymykselle selviäisi. Siis turhauttaa turhauttaa ja vielä kerran turhauttaa. Miten joku voi sivuuttaa tuollaisen arvon noin vain? Arvon joka selittäisi täysin nämä kaikki oireet. 

Sinne meni seitsemän putkea verta, mutta ehkä lääkäri viisastuu ja ottaa mut tosissaan, kun ei näissäkään kokeissa ollut muuta vialla kuin hb ja ferrit. 

Tällä hetkellä kärsin siis vakavasta aneemisesta raudanpuutteesta.

Rautaa en pysty syömään ollenkaan, joten katsotaan millaiseen yhteisymmärrykseen päästään lääkärin kanssa hoidon suhteen.

Raudanpuute on aina seuraus jostain. Se ei siis ilmesty itsestään. Yleensä syynä on runsas veren menetys (kuukautiset, onnettomuus) tai imeytymishäiriöt.

Mulla ei ole syytä tähän vielä tutkittu, mutta uskon, että tämä kaikki sai alkunsa kierukasta. Vuoden putkeen vuosin päivästä toiseen, kunnes ymmärsin poistattaa sen härpäkkeen. Kierukan aikana nimittäin mulla alkoi tulemaan jo oireita, mutta ajattelin niiden johtuvan tosiaan vain siitä kierukasta. 

Oireet kuitenkin jatkui pahenemistaan kierukan poiston jälkeen ja siitä saan kiittää varmaan näitä 7-10 päivää kestäviä supermenkkoja.

Ensin on siis hoidettava nämä vuodot kuntoon ennenkuin voidaan aloittaa anemian hoito.

Mä niin toivon, että saisin oman elämän pian taas takaisin!

Maailman helpoin matkakumppani - reissusta kotiuduttu.

Meidän piti lähteä Noelin kanssa Helsinkiin jo kesällä, mutta muutamien muuttujien vuoksi reissu venyi hieman. Nyt on sekin takana päin ja koko homma meni Noelin osalta paljon paremmin mitä osasin odottaa. 

Kotona meillä asuu uhmakas ja hyvin äänekäs 1v8kk ikäinen taapero, mutta reissussa mulla oli mukana pieni poika sädekehä pään päällä.

Vajaan neljän tunnin junamatkakin sujui oikein rattoisasti. Ensimmäistä kertaa ikinä otin meille paikat leikkivaunusta ja siellähän aika riensi nopeasti. Päikkäritkin jätkä veti sylissä ja se on ihme! En muista koska viimeksi Noel olisi suostunut nukkumaan päikkäreitä muualla kuin autossa tai ylipäätään koska olisi edes nukahtanut syliin.





Paljon pelkäsin nukkumisen puolesta, sillä me Noelin kanssa nukuttaisiin yhdessä sohvalla. Koittakaa itse miettiä sitä katastrofaalista ajatusta, että teidän pitäisi nukuttaa taapero tuntemattomassa paikassa sohvalle. Sen lisäksi Noel on nukkunut jonkun vieressä viimeksi imetysaikoina, eli reippaasti yli puolivuotta sitten. Tottumuksesta yksin nukahtamiseen ja oudosta paikasta huolimatta sain kyllä heivata kaikki mielimöröt kaappiin. Kyllähän siinä nukahtamisessa kesti hetki, mutta lopulta kaikki nukkumiseen liittyvä sujui todella helposti. Yöt Noel nukkui täysin heräämättä, vaikka Melissan tyttö kävi pitkin yötä mölyämässä olohuoneessa. 

Lauantaina oli perinteinen stadipäivä. Se tarkoittaa aamupalaa espressohousessa ja paljon shoppailua! 

Tällä kertaa en montaa juttua kotiuttanut, mutta tarpeellisuus kunniaan. Jadelle löysin talveksi Name itin ihanampaakin ihanemman haalarin ja siihen kaveriksi Metsolan karvatupsupipon. (instasta pääsette kurkkaamaan).

Myös Jonathanin tyylikäs softshelltakki löysi tiensä meille. Kaspianille ostin testiin name itin softshellhousut.

Ihan vaan vinkkinä, että name itiltä yli 50e ostaessa saa 10e alennuksen ja yli 100e ostoksista 20e alen. Nuo softshellhousut tulivat meille siis melkeinpä ilmaisina.

Vaikka kokonaisuutena reissu sujui hyvin, niin pakko sanoa, että on se aika raskasta. Varsinkin kun kyse on vain viikonlopusta, niin siinä on 2/3 päivänä monta tuntia junassa istumista. Nytkin meni niin, että perjantaina oltiin myöhään illalla perillä ja sunnuntaina lähtö oli jo 10 jälkeen aamulla. Lauantai jäi siis sellaiseksi päiväksi, kun jotain edes ehti tekemään. 

No viisaanpana ensi kertaan ja varata liput ajoissa.

Sain myös reissusta muuten tuliaisia kotiin. Iihanan syysflunssan! Toivottavasti jäisi vain mun vaivaksi tai kiertäisi edes koko perheen äkkiä läpi. Jadella on kerhoon tutustuminen viikon päästä, joten olisi tosi surku olla kipeänä silloin.

Hyvää alkuviikkoa kuitenkin kaikille!

Koko keittiö remontissa - Miten ollaan pärjätty?

Mun silmäteräni, eli meidän ihana keittiö joutui reilu kuukausi sitten vesivahingon uhriksi. Jos jotain hyvää, niin syy ei millään tasolla ollut meidän. Keittiökalusteiden alla, täysin näkymättömissä ollut putki oli irronnut liitoksistaan ja kaikki vesi oli vuotanut sielä piilossa kaapistojen alle. Ongelma huomattiin vasta kun koko keittiön lattia alkoi nousemaan. 

Kosteusmittaajan käytyä saatiin odotella vielä muutama viikko remontin alkamista. 

Aluksi remontin kestoksi oltiin arvioitu 2-4 viikkoa ja sitten yhtäkkiä se olikin 4-6 viikkoa. 

Meille sanottiin, että remontin ajan uuni ja mikro olisivat käytettävissä. Purku päivänä takaisin kotiin mentäessä oli kuitenkin kiva yllätys, kun uunista oltiinkin vedetty johdot irti. 

Mä olin niiin raivona! Ihmettelin, millä ne kuvittelee meidän tekevän ruokaa viidelle hengelle pelkällä mikrolla! Mikään taho ei suostunut edes hoitamaan meille väliaikaista asuntoa. 

Seuraavana aamuna luojan kiitos saatiin tieto, että sähkömies tulisi kytkemään uunin takaisin. Se oli todellakin paras mahdollinen pelastus tähän tilanteeseen. 

Tokmannilta oli pakko hakea tällainen kätevä retki-Roope keittolevy. 

Uunista huolimatta keittiö oli silti täysin käyttökelvoton. 

Yhdistettynä ne järkyttävät helteet ja tuo 24/7 kuumaa ilmaa puhaltava kuivuri eristetyssä huoneessa. Ei paljoa tehnyt mieli kokkailla saunassa. Siis se ilma oli oikeasti niin tukahduttava! Heti kun tuon komean eristeverhon avasi, niin kunnon lämpöaalto hyökkäsi samantien päälle. 

Niinpä kokkailut hoidettiin ulkona tai kotipizzan kautta. 

Keittiönpöytä lojuu tilanpuutteen vuoksi portaiden alla, joten ollaan saatu nauttia ruokamme terassilla. Mikä on oikeasti ollut ihan virkistävää! Tai oli ainakin siihen asti, kunnes hullut ampiaiset päättivät myös leiriytyä sinne ruuan perässä.

Tällä hetkellä remonttia on takana 2 viikkoa ja 2 päivää. Instagram - seuraajat varmaan huomasivatkin, että tiistaina meillä kävi kosteusmittaaja ja keittiö on jo kuiva! Ensi viikon tiistaina keittiönkalusteet laitetaan takaisin ja mä saan keittiöni taas käyttöön! En tiedä vielä koska uudet lattiat tulee, mutta eipä sillä väliä. Pääasia, että ruokahommat palaa normaaliksi. 

En olisi uskonut, että asiat hoituukin näin nopeasti! Tätä on todellakin odotettu. 

Keittiön tilanne atm.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille! 

Huippu huvipuisto koko perheelle - päivä Powerparkissa!

Moikka! 

Ensimmäistä kertaa ikinä yritän näpertää puhelimella postausta. Kirjoitusvirheitä on siis varmasti luvassa näillä nakkisormilla. Mutta katsotaan mitä tästä tulee! 

Ensinnäkin meidän kesä on sujunut tosi hyvin! Varsinkin nyt kun on ollut nämä helteet, niin niistä on kyllä nautittu. 

Tällä hetkellä tosin fiiliksen vetää hieman matalaksi meidän keittiössä tapahtunut vesivahinko ja siihen tehtävä remontti, joka alkoi tänään. Nyt on vain kovalla sisulla selvittävä ~6 viikkoa ilman kunnon keittiötä. 

Me ei oltu etukäteen suunniteltu tälle kesää mitään reissuja, sillä Niko on ollut viikot ja viikonloput töissä. 

Viime sunnuntaina päädyttiin kuitenkin mahtavalla porukalla Powerparkkiin! Mukana oli mun sisko lapsineen, mun vanhemmat, sekä minä, Jade ja Kaspian. Noel sai jäädä Laihialle yökyläilemään. 

En viime kerrasta edes muistanut, että siellä olisi niin paljon laitteita jopa näin pienille. Jade ja Kaspian pääsivät moniin laitteisiin yksin ja osaan vanhempien seurassa. Nämä hurjapäät olisivat jopa halunneet kaikista hurjimpiin vuoristoratoihin! Niihin pääsyä joutuvat kuitenkin odottamaan vielä muutaman kesän. :D

Pakko sanoa, että mä olen tosissani yllättynyt kuinka hienosti reissu meni lasten osalta. Päivä oli todella kuuma ja siellä talsittiin menemään 8 tuntia, eikä lapset valittaneet ollenkaan. Myös aikuisten mennessä laitteisiin Jade ja Kaspian odottelivat nätisti paapan kanssa muita.
Mä olin aivan varma, että siellä oltaisiin jouduttu käymään läpi jäätäviä raivokohtauksia, kun kaikkiin laitteisiin ei päässyt tai muuta vastaavaa. Mutta ei onneksi!

Kaikin puolin mahtava päivä, kiitos siitä mukana olleille. ❤️

Omat laitteet jäivät tosin aika vähälle ja mietittiinkin, että olisi hauska tehdä myös pelkkä aikuisten huvipuistoreissu. Ei ehkä enää tänä kesänä, mutta ehkä ensi vuonna? 

Jos mietitte mitä tehdä kesällä perheen kanssa, niin ehdottomasti suosittelen Powerparkkia! 

Mahtavat laitteet, kauppoja, erilaisia ja hyviä ruokapaikkoja. Varmasti paljon tekemistä kaiken ikäisille! 😊

Pelkkä korkea paikka ei riitä: 2-vuotias tuli vastaan suu täynnä lääkkeitä.

Maanantaina saatiin iso muistutus siitä, että lääkkeet todellakin täytyisi säilyttää lukitussa paikassa. Meillä on pidetty kannetonta lääkelaatikkoa kodinhoitohuoneessa pesukoneen yläpuolella olevalla korkealla hyllyllä. Minäkin joudun nousemaan varpailleen yltääkseni hyllylle. Mutta pelkkä korkeus ei riitä!

2-vuotias pääsi käsiksi lääkkeisiin.

Totta puhuen en enää tarkalleen muista tulinko vessasta vai mistä kun huomasin, että Kaspian jauhaa suussaan jotain. Menin lähelle ja pyysin näyttämään mitä suussa on. Heti tuli tuttu tuoksu vastaan ja tiesin mitä tyyppi on napannut naamaansa - minun antibiootit! Muutaman murun ehdin kaivamaan suusta, mutta loput olivat jo matkalla pojan vatsaan. Kodinhoitohuoneesta löysinkin levyn josta oli selvästi hampailla kaivettu neljä lääkettä. Pesukoneen päältä löytyi syljettynä noin puolikas lääke murusina.

Niko soitti päivystykseen ja vähintääkin vartin kestäneen puhelun jälkeen tuli tieto, että meidän tulisi lähteä sairaalaan juomaan lääkehiiltä. Tässä vaiheessa Kaspian lähinnä makaili mun sylissä, mutta muuten vaikutti aivan omalta itseltään.

Lähdin kaksin Kaspianin kanssa kohti sairaalaa ja koko matkan kyselin takapenkin matkustajan vointia. Kerta toisensa jälkeen takaa kuului iloisen pojan ääni.
Päivystyksessä jouduimme istumaan yli tunnin. Koko sen ajan Kaspian oli oma vilkas itsensä. Tyyppi jahtasi kärpäsiä ja ohi menevät ambulanssit saivat pienen pojan hymyn korviin saakka.
Mitään oireita koko lääke-episodista ei ollut vieläkään.

Lastenlääkärin huoneeseen päästyä oli tapahtumasta kulunut jo 1,5 tuntia. Kahden lääkärin voimin he miettivät mitä tehdään. Lopulta lekurit tulivat siihen päätökseen, että lääkehiili olisi siinä vaiheessa jo turha. Mitään oireita kun ei ollut ja lääkkeiden otosta oli kuitenkin jo sen verran pitkä aika.
Niinpä meidät lähetettiin takaisin kotiin seurailemaan muuttuuko Kaspianin vointi.

Tällä kertaa selvittiin pelkällä säikähdyksellä, vaikka mahdollisuudet paljon pahempaan olivat lähellä. Tästä eteenpäin todellakin pidämme huolen, että sama ei enää koskaan toistu. Virheitä sattuu, mutta tärkeintä on oppia niistä.
Nyt meiltäkin löytyy lukollinen metalliboxi lääkkeille, joten eiköhän lääkkeet nyt pysy siellä missä kuuluukin, eli kaukana lasten käsistä.

Pienet lapset ja kaksikerroksinen koti

Tammikuussa 2018 me muutimme tähän ihanaan, täysin meidän tarpeita vastaavaan rivitaloneliöön. Ennen muuttoa oli yksi asia mikä kuitenkin mietitytti jonkin verran: asunto on kaksikerroksinen. Ajatuksena meidän pienet hurjapäät ja portaat samassa talossa ei tuntunut kovinkaan miellyttävältä.

Näin neljän kuukauden jälkeen on pakko sanoa, että ensinnäkin ilman lapsiporttia me ei todellakaan täällä selvittäisi. Noel on aivan hurmaantunut rappusiin ja vähänkään kun porttia raottaa, niin jätkä liitää kuin nato ohjus portaisiin, vetää nelivedon päälle ja katoaa yläkertaan. Sitten ylhäällä itketään kun ei osata tulla alas. Ilman lapsiporttia mun päivät kuluisivat luultavasti portaissa edestakaisin juoksemiseen. Kiitokset siis lapsiportille, niin minäkin säästyn ylimääräiseltä kuntokuurilta.

Yläkerrassa on kaikki kolme huonetta sekä wc ja suihkutilat. On aina riski päästää lapset keskenään yläkertaan. Milloin ollaan salaa menty parvekkeelle tai maalailtu suihkusaippualla seinät. Saunan lapset ovat luojan kiitos antaneet olla rauhassa. Monta kertaa päivässä on silti tarkistettava ettei sitä vaan ole napsautettu päälle. Lasten ollessa ylhäällä saa kyllä itsellä olla korvat niin höröllä kuin mahdollista. Nykyään on selkeästi haastavempaa seurata lasten tekemisiä verraten edelliseen asuntoon. Tämä on varmasti se isoin miinus.
Oltiin totuttu myös siihen, että on tupakeittiö, mutta täällä keittiökin on erikseen. Ruokaa tehdessä ei välttämättä edes kuule, vaikka ydinpommi räjähtäisi olohuoneessa.

Nyt mun ei kuitenkaan tarvitse enää katsella kamalaa lelukaaosta! Meidän olohuone ei ole enää täynnä lasten leluja! Aiemmassa kodissa lapset _aina_ rehasivat lähes jokaikisen tavaran huoneestaan olohuoneeseen ja koti tuntui jatkuvasti olevan sotkuinen. Nyt meillä on olohuoneessa kangaskori muutamia leluja varten, myös legot ovat olohuoneen laatikossa. Ne ovat näppärä siivota omille paikoilleen, toisin kuin ennnen joutui aina erottelemaan Noelin lelut lastenhuoneen leluista.

Muuten kaikinpuolin tämä koti on niin mahtava, että se korvaa kokonaisuudellaan tämän kaksikerroksisuuden. Tietenkin se olisi vain pelkkää plussaa jos tämä kaikki olisi vain yhdessä tasossa.

En nyt lähtisi heti ensimmäisenä suosittelemaan kaksikerroksista kotia perheelle jossa on pieniä lapsia, mutta en todellakaan näe sitä mitenkään ehdottomana ei:nä. Itse koen, että yksitasoinen on huomattavasti helpompi ja toisaalta myös turvallisempi.
Mutta kyllä kaksikerroksiessakin asunnossa selviää ja luultavasti mekin vielä vasta totutellaan tähän.

Erilainen äitienpäivä

Eilen juhlittiin äitejä! Ollaan me aika huikeita, vai mitä?

Meidän äitienpäivä sujui oikein mukavasti! Aamulta toki odotin hieman enemmän, mutta eihän se mikään uusi juttu ollutkaan, että minä nousen ensimmäisenä. En onneksi ollut ehtinyt haaveilla mistään aamupalatarjoilusta miljoonan lahjan kera. Olihan mulla mun ihanat kiukuttelevat lapset, ruusukimppu ja kuorsaava mies - mutta se riitti.
Oltiin me Nikon kanssa lahjoista puhuttu, mutta kun mun mieli on kuulemma niin kuin tuuliviiri, niin ei sitten ollut uskaltanut ostaa muuta kuin kukkia.
Eikä harmita ollenkaan. Mä en oikeastaan edes ymmärrä niitä naisia jotka esim. juuri äitien -tai naistenpäivänä nostaa kamalan metelin lahjoista. Kyllä mäkin tykkään, että jotenkin edes muistetaan tällaisina erikoisina päivinä, mutta en mä kuuta taivaalta sentäs toivo.
Seuraavana äitienpäivänä voisi kuitenkin olla mun vuoro nukkua pidempään kuin tuo ei niin naisellinen osapuoli.

Tänä vuonna jouduttiin vähän poikkeamaan meidän äitienpäiväkaavasta. Meidän äitienpäivään on aina kuulunut kyläily molempien vanhempien luona, mutta tällä kertaa me tyydyttiin kotioloihin.
Oli jotenkin outoa, kun nyt ei tarvinnutkaan kamalassa hulinassa ajella paikasta toiseen.
Nikon äitee oli reissussa, joten ei päästy Laihian kaffipöytään herkuttelemaan. Mun vanhempien kanssa sitten sovittiin heidän tulevan meille kakulle ja kahville.

Aamupäivä kului siis kaffitellessa ja loppupäivä vietettiin rennosti omalla takapihalla. Oli muuten aivan todella mahtava ilma ja niin näyttäisi tästäkin päivästä tulevan ihanan lämmin. Meillä on lapsillakin jo t-paidat loppu!

Tälläkin kertaa jäi muuten mamaselfiet ja äitilapsikuvat ottamatta. Lapset ja mun kamera eivät vain suostu yhteistyöhön. Joten mennään näillä lasten ''käännän selkäni ja juoksen karkuun'' -kuvilla sitten. :D

Ihana päivä kaikenkaikkiaan. Kyllä sitä taas illalla pisti mietityttämään kuinka onnekas olenkaan, kun saan olla kolmen ihanan lapsen äiti.<3