Kolme niin erilaista

Kolme samasta puusta veistettyä lasta, mutta silti jokainen näistä omaa ihan omanlaisen ja erilaisen luonteen. Sisaruksiksi tämä kolmikko on kovin erinäköinen myös ulkonäöllisesti. Ainakin mun omasta mielestä.

Jade

Kuten olen monen monta kertaa täällä maininnut: temperamenttia ei tältä tytöltä puutu. Jade tietää tasan tarkkaan mitä haluaa ja mitä ei halua. Jaden ollessa jo alta yhden vuoden ajattelin hänellä olevan jo uhma, mutta ehei, ei se ollut vielä mitään. Se oli vasta pieni kurkistus neidin luonteeseen. Nyt hänellä on uhma. Sen tiimoilta ollaan käyty muutamasti lastenpsykologin juttusillakin. Kaspianin kiusaaminen ja järkyttävät raivokohtaukset vain alkoivat mennä niin yli ettei keksitty enään mitään keinoa näihin tilanteisiin. Hetki sitten meni jo huimasti paremmin, mutta yksi päivä mummulassa hemmoteltavana ja saatiin taas palata iso harppaus taakse päin. Mutta ehkä se tästä.

Lujan temperamentin vastapainona Jade on kuitenkin ujotyttö. Uudet ihmiset ja paikat vaativat aikansa ennenkuin Jade lämpenee ja lähtee juttuun. Jade on todella tarkka rajoistaan ja ahdistuu helposti jos ihmiset tulee lähelle ilman, että Jade itse tekee aloitetta.
Pitkäpinnaisuus ei ole erityisalaa, mutta ei se mitään, sillä ei ole munkaan.
Jade on todella näppärä neiti ja kaikki pikkutekeminen on hänen mieleen. Tykkää kovasti muovailuvahasta, palapeleistä ja kirjoista. Paljon leikkii myös kotileikkejä.
Jade on hyvin auttavainen ja tykkää olla mukana esimerkiksi kotitöissä. Kovasti haluaa myös auttaa Noelin hoidossa aina kun sille päälle sattuu.
Jade pölläilee paljon ja hänellä on ihan omat hölmöt juttunsa joilla ei aina ole päätä eikä häntää.
Jade on pääosin todella itsenäinen, mitä nyt joskus saattaa vauvattaa, eikä silloin muka osata mitään itse. Mutta sekin ihan ymmärrettävää, sillä onhan talossa kaksi pienempää jotka sitä apua enemmän tarvitsevat. Ei isommatkaan aina jaksa olla ''isoja''. 

Kaikenkaikkiaan Jade on hauska, fiksu ja auttavainen ujoneiti. Lisämausteena jäätävän luja temperamentti.

Kaspian

Kaspian on meidän perheen herkkis. Kaikki menee helposti tunteisiin, mutta onneksi tämä jätkä ei paljoa lepyttelyä vaadi, kun on taas jo menossa. Kaspian tykkää touhata paljon itsekseen. Jaden kerhopäivinä hän saattaa istua tyytyväisenä pari tuntia ihan hiljaa lastenhuoneessa rakentamassa legoilla. Myös autoleikit ja kirjojen selailu ovat mieleisiä. Kaspianilla on siis hyvä keskittymiskyky ja toivon, että se on sitä vielä silloin kun kouluun meno koittaa.
Henkisesti herkkänahka, mutta fyysisesti oikea hurjapää ja tutkijasielu. Kaspian on kiinnostunut kaikesta. Kävely on aika tuntematon käsite, sillä Kaspian kirjaimellisesti lähinnä juoksee paikasta toiseen. Tai sitten se toinen ääripää, kun liikutaan puolimetriä kerrallaan ja jäädään ihmettelemään jokaista maassa olevaa pikkukiveä tai kukkaa.
 Itsesuojeluvaistoa tämä herra ei omista. Sohvilla juostaan silmät kiinni ja rappuset mentäisiin mieluiten ilmalentona pää edellä alas. On suuri ihme, että Kaspianin kanssa ei ole vielä tarvinnut käydä päivystyksessä. kopkop*

Nyt on myös alkanut ilmetä jonkinmoista uhmanpoikasta. Rauhallinen ''kaikki käy'' -lapsi on alkanut koittelemaan rajojaan. Raivokohtauksia, tavaroiden paiskomista, lattialle heittäytymistä ja sen semmoista. Näissäkin onneksi näkyy edelleen se helppo leppyminen ja usein uhmakohtaukset ovat aika pikaisesti ohitse. Kaspian on kuitenkin pääosin todella kiltti, mitä nyt kaikki kielletyt ja vaaralliset jutut kiinnostavat turhan paljon. Kaspian tykkää olla oikeastaan missä tahansa ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Syli kelpaa aina, oli se kuka vaan.

Tiivistettynä Kaspian on todella helppo, vähän hömelö ja menevä tapaus.

Noel

Noel on vasta sen viiden kuukauden ikäinen, joten luonne ei välttämättä ole vielä päässyt täysin esiin. Sen verran kuitenkin osaan sanoa, että iloisempaa lasta saa etsiä. Noel on kuin pieni naantalin aurinko. Heti aamusta on hymy korvissa ja sama juttu illalla nukkumaan mentäessä. Noel on oikein erityishelppo, kunhan vain on masu täynnä ämmää ja unijutut reilassa. Koskaan ei ole ollut tilannetta ettei olisi tiennyt mitä tehdä tai mikä auttaa jos hän on itkenyt. Syy on aina joko väsy tai nälkä. Turhia ei siis märistä. Katsotaan onko yhtä iisi meininki vielä vuoden päästä. Hitusen saatan epäillä, mutta haaveissa on hyvä elää.

Lapset ovat siis luokkaa haastava, helppo ja erityishelppo. Ehkä tämä kombo kääntyy ihan päinvastoin sitten kun lapsille tulee ikää lisää. Se jää nähtäväksi.

Noelin 5kk neuvola ja hurja kehitys

Tämä meidän ''aurinkopoika'' on aivan näillä näppäimillä jo 5 kuukauden ikäinen. Sen kunniaksi käytiin tänään neuvolassa hakemassa uudet komeat mitat ja ne niin ilkeät rokotteet. 

Tällä kertaa pääsin neuvolaan vain poikien kanssa, sillä Jaden kerho sattui sopivasti samaan väliin. Nyt oltiin jopa melkein ajoissa, muutamaa sakkominuuttia lukuun ottamatta.

Kyseltiin kuulumiset ja pidemmittä puheitta suunnattiin hoitotasolle tutkailemaan Noelia paremmin. Noel oli tällä kertaa täysin oma itsensä, eli oikea hymypatsaan ansaitseva todella iloinen vauva. Viime kerralla nassu oli ihan väärin päin koko neuvolakäynnin ajan. Nyt vain hymyiltiin ja naureskeltiin. Hymy ei hyytynyt edes mittoja otettaessa, vaikka yleensä viimestään pituuden kohdalla tulee poru.

5kk mitat:  (4kk mitat)

Paino: 8600g  (7950g)

Pituus: 67,7cm  (64,3cm)

Pipo: 41,7cm  (40cm)

''Suloinen, hieno poika.
 Kasvaa hyvin täysimetyksellä. Motoriikka ok.
 Vuorovaikutus hyvä. Tyytyväinen vauva. Rokotteet annettu.''

Mun kermalla mennään siis edelleen ja neuvolatäti kehuikin ettei me tosiaan muuta vielä tarvitakkaan. Kuukauden päästä sitten aloitellaan sormiruokaillen mikäli kaikki valmiudet siihen löytyy.

Motoriikan suhteen Noel on ottanut todella ison harppauksen eteenpäin! Viime neuvolassa kyseltiin kääntymisestä ja naureskellen totesin etten oleta hänen kääntyvän vielä ainakaan pariin kuukauteen. Mitään kiinnostusta siihen hommaan ei silloin ollut.
 Nyt Noel pyörähtelee oikein ketterästi selältä masulle ja pikkuhiljaa on alkanut luonnistumaan myös masulta selälle tarkoituksellisesti kääntyminen. Noel oli 4kk ja 1vko ikäinen kun kääntyi ensimmäisen kerran ja heti se taito oli päivittäin menossa mukana.
Noel myös pyörii hurjaa vauhtia napansa ympäri ja tällä tavoin liikkuu jonkin verran. Matolla on ainakin aivan turha kuvitella saada pysymään. Eteenpäinkin mentäisiin mikäli kädet vielä hiffaisivat oman osansa. Näppärästi niillä kuitenkin tartutaan leluihin ja kaikkeen muuhunkin mikä vaan on pienten pullukkasormien ylettyvillä. Eilen esimerkiksi löysin Noelin syömästä kuittia, joka oli tippunut kauppakassista. Onneksi huomasin ajoissa, eikä ehtinyt pieni siihen tukehtua. Vaikka ei siitä pitkä ole kun Kaspian oli tämmönen lattiaimuri, mutta kyllä on taas opeteltava, että kaikki moska on kerättävä lattialta heti eikä hetken päästä. Noel on nyt myös kyynernojan sijaan alkanut masulla ollessaan olemaan enemmän pelkkien käsivarsien varassa. Eiköhän täällä ensi kuussa mennä jo kovaa vauhtia eteenpäin.

Kun tosiaan kelaa taaksepäin kuukauden verran, niin Noel ei oikeastaan tehnyt vielä juuri mitään. Huitoi leluja leikkimatolla ja vahingossa saattoi napata kiinni. Masulla ollessaan jaksoi kyllä pitää itseään ihan hyvin ja vähän yritti kurotella leluihin, mutta ei muuta.
Todella iso kehitys siis tapahtunut tässä välissä.

Kaikki oli ja on tosiaan vallan hyvin ja nyt vain toivotaan, että selvitään tälläkin kertaa rokotteista ilman kuumetta ja jättikiukkua.

Äitienpäivä

Jo kolmas äitienpäivä äitinä vietetty. On se aika huikeaa olla äiti!
Viime vuonna äitienpäivää vietettiin kahden lapsen kera ja silloin oli vielä täysin epäselvää montako meitä tänä vuonna tähän aikaan on.
Tänä vuonna saan olla ylpeä kolmen lapsen äiti.

Meidän äitienpäivä alkoi heti aika kiireisissä merkein, sillä mun vanhemmille oltiin luvattu suunnata jo aikaisin aamupäivästä. Ei pelkoa siis pidemmistä unista tai aamupalasta sängyssä. Itseasiassa unohdin oman aamupalani kokonaan, eikä puolikoomassa sohvalla nököttävä Nikokaan sitä muistanut.

Jade oli tehnyt kerhossa ihanan kortin ja lahjaksi sain oman herkkupurkin, jossa on sisällä vaahtokarkkeja. Purkissa on teksti; ''yksi päivässä tai tarpeen mukaan.'' Mun tarve taitaa kyllä olla lähemmäs yksi purkki päivässä. Tästälähin täytyy varmaan jemmata omat suklaakätköt tuohon purnukkaan. Keittiönpöytää koristaa Nikon ostamat kukat ja ''lahjaksi'' sain muutaman raaputusarvan, ihan kuten toivoin. Oli tuo mieheke kuulemma jotain arvokkaampaakin mulle metsästänyt, mutta tuloksetta. Naisille on kuulemma hankala ostaa mitään.

Päivä vierähti nopeasti molempien vanhempien luona kyläillessä ja syödessä. Nyt on kyllä ahmittu seuraavan kolmen vuoden joulunkin edestä. Täällä kotona on vielä jääkaapissa kokonainen kakku, sillä ei aamulla ehditty edes sitä korkata. Eipähän tarvitse huomenna herkkuhimoissa rääkyä herkkujen perään.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

Kirjaimellisesti p*ska päivä

Vasta puolipäivää kulunut ja mä olisin jo ihan valmis luovuttamaan ja hyppäämään suoraan huomiseen. Lapsiperhearki ei todellakaan ole aina mitään ruusuilla tanssimista, mutta tää päivä oltaisiin voitu hyvin skipata.

 Aamu alkoi sillä, että Jade oli herännyt täällä ennen muita, eikä ollut tullut herättämään. Itse heräilin Noelin kanssa kasin pintaan ja kuulin, että Jade oli hereillä. Ei tarvinnut kuin kerran huudella tämän nimeä ja samantien kuuluu vihainen karjunta; ''EN OO TEHNY MITÄÄN!''.

 Jotain paahuuksia siis on tehty, se oli selvää.

Ensimmäisenä huomasin, että Jadella oli mun laukkuun yöksi unohtunut 0,5l maito, jota tyytyväisenä oli juonut. Ei siinä mitään, mutta oon varmaan tuhat ja yks kertaa tehnyt selväksi, että mun laukulle ei ole mitään asiaa ilman lupaa. Lompakko ja kortit sentään olivat tallessa. Sen sijaan kuulakärkikynä oli joutunut neidin näppeihin ja nyt taas pitkin kehoa koristaa hienot taideteokset.
Katson sohvalle ja sielä näkyy Noelin mansikanmakuinen d-vitamiinisuihke ja Nikon nenäsniffaus puteli. En tiedä kuinka paljon niistä on syönyt, mutta ainakin sohva oli ihan öljyinen. Seuraavaksi bongaan mun uuden läppärin, jota on rämpätty ihanan öljysillä pikku kätösillä. Lievästi sanottuna pään sisällä kihisi niinkuin missäkin rasvakattilassa.
 Taas ainakin opittu, että mitään ei tule jättää edes korkeille hyllyille. Kyllä ne lapset niihin pääsee käsiksi jos vain haluavat.

Eilen nukkumaan mennessä vielä päätin, että huomenna yritän olla parempi ja vähemmän skitsoova äiti. Ei mennyt ihan nappiin.

Eikä tässä vielä kaikki.

Kaspian mölisee sängyssään, menen huoneeseen ja ennenkuin edes näen mitään voin luetella pääni sisällä liudan kirosanoja. Vaippa on otettu veks ja sänky on täynnä sitä itseään. Lisää kirosanoja. 

Ipana suihkuun, pyykkikone pyörimään ja lapsille aamupalaa.
Jaden lasi tippuu lattialle ja menee rikki. Vahinko, mutta koko aamun p*ska härdellit yhteenlaskettuna sekin saa hermonystyrät sauhuamaan.

Lapset tappelee - taas ja kaikesta. Mennään ulos, kinaaminen jatkuu, mutta vähän siedättävemmissä määrin. Tullaan takapihalta sisälle ja lapset tyhjäävät kengistään koko hiekkalaatikon olohuoneen matolle. Ja miten niin pääsi tapahtumaan? Minä olin vessassa, ensimmäistä kertaa tälle päivää.

*Syvä huokaus*

Nyt keskimmäinen pershedelmä nukkuu kolmatta tuntia päiväunia. Jade laulelee itselleen unilaulua meidän sängyssä. Noel nököttää sylissä nyrkit suussa.

Tätä päivää on vielä puolet jäljellä.
Huomista odotellessa.

Muutakin kuin äiti

Olen äiti.
Kotona nimeni on äiti tai enemmänkin ÄÄIIITIIIII! En ole töissä, eikä ole opiskelupaikkaa. Olen kotona, hoidan lasteni tarpeet ja rakastan heitä kuten äidin kuuluu. En sentään täysin erakko ole, vaan muutama kaverikin löytyy. Kaspianin kummisetää lukuun ottamatta he kaikki ovat myös äitejä.

Elämä pyörii äitiyden ja lasten ympäröimänä. Olen äiti, mutta myös vasta lähes 20v sellainen. Nuori aikuinen joka tuntee itsensä äitiyden myötä lähes fossiiliksi. Äitiys muuttaa ja kasvattaa jokaista kuten kuuluukin. Mutta usein mietin olenko enään edes mitään muuta?

 16-vuotias on vielä niin nuori ja osittain etsii vielä itseään. Yhtäkkiä hänestä tulee äiti ja kaikki kaverit katoaa. Samalla siinä katosi osa mua. 

Kun kavereina on vaan niitä toisia äitejä ja jutut kulkee lähinnä lapsissa, vanhemmuudessa ja puolisoissa, niin jotenkin se nuori minä on johonkin hukannut oman itsensä. Kasvoin äitinä, mutta en päässyt kehittämään omaa itseäni, sillä se täysin oman elämän toteutus jäi hyvin vähälle.

 On jännä, että oon vasta nyt havahtunut siihen ettei mulla oo oikeestaan mitään omia tavotteita elämässä. Tietysti aion opiskella ja työllistyä, ehkä toiveena myös joskus se oma talo, mutta muuten mulla on jo kaikki mitä tarvitsen. Se on jotenkin outoa.

Innolla odotan sitä, että pääsen opiskelemaan ja siitä töihin. Silloin olen muutakin kuin äiti, olen opiskelija, työntekijä tai ainakin jotain muuta myös äitiyden lisäksi. Älkääkä ymmärtäkö väärin! Äitiys on hienoin titteli mitä vaan voi olla, mutta jossain vaiheessa sitä haluaa olla muutakin.
Silloin saa myös hieman happirakoa lapsiin ja perinteiseen perhearkeen. Vaikka lapset ovat ihania ja kaikkineen extra huonoineen päivineen tää arki onkin ihan jees, niin kyllä sitä vaan odottaa, että voi tehdä muutakin kuin olla vain kotona lasten kanssa.

Mä kun olen muutakin kuin kotiäiti.
Olen Julia, 20 vuotta. Yleensä iloinen, muita kuunteleva, kova höpöttämään ja rakastan suklaata. Lievästi koukussa shoppailuun.

Täytyisi vain pystyä antamaan enemmän aikaa myös sille toiselle, sille äidittömälle puolelle itsestään.

Viikonloppuna otinkin ja repäisin kun lähdin vanhan ystävän kanssa muutamalle. Johan oli aikakin lähteä vähän viihteelle, ei edellisestä kerrasta ollutkaan kuin lähes 5 vuotta. Ja hei, se oli mun eka kerta baarissa! Oman ajan otto tuli kyllä täysin tarpeeseen. Kotiin oli myös ihana tulla sen neljän tunnin jälkeen, kun Niko oli saanut jopa Noelin hyvin nukkumaan ilman tissiä. Peukku Nikolle (Y).

Tähän asti on vain jotenkin ajatellut olevansa korvaamaton. Lapsilla on kuitenkin ihana isä ja Noelilla maitoa pakkasessa, joten he pärjäisivät kaikki keskenään aivan varmasti useamminkin. Unohtamatta ihania isovanhempia, jotka varmasti auttaisivat jos me yhdessä joskus jonnekkin haluttaisiin lähteä tuulettumaan.

 Joku ihmeen kynnys siihen lähtemiseen kuitenkin on. Nyt on vain opeteltava ylittämään se kynnys ja yrittää olla edes kerran kuukaudessa muutakin kuin äiti.

Vappu2017 ja saamaton äiti

Juhlapyhästä riippumatta joka vuosi sama juttu. Ihastellen seuraan somesta muiden laittamia kuvia itsetehdyistä pääsiäiskakuista, diy joulupallokoristeista, hullunkurisista asuista ja muista perinteisistä jutuista. Aina innoissani suunnittelen, että ''minä myös!'' - mutta sitten se aina vaan jää. Viime jouluna sain sentäs ensimmäistä kertaa jopa jouluverhot ikkunaan!
 Nytkin vappuna monet tekivät itse suussa sulavan näköisiä munkkeja ja pullottivat simaa. Ajattelin itsekkin olla yksi hyvä äiti muiden joukossa ja väsätä vappumunkit alusta alkaen itse.

Vappu tuli ja tajusin etten vieläkään niitä ollut tehnyt. Ei ollut munkkivuokaa uunia varten, eikä myöskään ollut mitään mittaria millä mitata rasvan lämpötilaa uppopaistaessa.

Jäi siis itsetehdyt munkit vain haaveeksi, taas kerran.

Mä en tiedä mikä siinä on, että jätän aina kaiken viime tippaan ja sitten se juttu jääkin lopulta tekemättä. 

Yritin kyllä etsiä muutamasta kaupasta epätoivoisena niitä vuokia, mutta tuloksetta. Muut taikinakourat olivat jo ehtineet hamstrata joka ikisen. Olisin voinut tyytyä hyvin myös ihan kaupan donitseihin, mutta nekin olivat loppu. Mitenkäs muutenkaan.

Luojan kiitos lapset ovat vielä niin pieniä etteivät ymmärrä näiden juttujen päälle. Mulla on siis vielä ainakin vuosi aikaa ryhdistäytyä ja panostaa näihin perinteisiin enemmän.
Ensi vuonna aion kiilata jokaisen mummon ja mamman ja hankin munkinpaistovärkit ajoissa!

Onneksi nämä ns. erikoispäivät ovat sujuneet aina mukavasti mun hölmöstä saamattomuudesta huolimatta.

Meiltä ei tosiaan löytynyt perinteisiä vappuherkkuja, eikä kotia oltu koristeltu serpentiinillä, mutta oli lapsilla sentäs isot vappupallot. Pallojen suhteen olin tosin liian ajoissa, sillä jo vappuaattona Kaspianin pallo loikoili pitkin lattiaa. Jaden pallo on jo toinen laatuaan ja se sentään vielä toistaiseksi leijailee katon rajassa. Vappupallot on kyllä semmonen juttu mistä ei tingitä. Ne on oltava ihan joka vuosi. Se on tullut ehkä omasta lapsuudesta semmoseksi ''pakko olla'' - jutuksi. Vapun paras juttu oli ehdottomasti vappupallon ostaminen.

Sen verran perinnettä mukaan, että tottakai me käytiin Vaasan vapputorilla ihmettelemässä meininkiä ja kiertelemässä kojuja. Kaspian vaati itselleen lelukojulta pienen auton ja Jade pääsi koittamaan narunvetoa. Pakko-ostoksena tietysti jokavuotiset metrilakut. Ostokset jäivät aika vähäisiksi, mutta ihan hyvä niin. Hinnat olivat nimittäin aika hurjia!

Loppupäivä sujui rattosasti mun vanhempien luona hyvässä seurassa.

Lupaus ensivuoden vappuun: Meiltä löytyy itsetehdyt munkit!
Muistakaa tämä!